Tänään vastasin ekologian loppukuulustelussa (6 op) kysymykseen "Miksi maailma on niin vihreä?". Ekologia on juurikin tästä syystä ehkä ihan paras asia mitä luonnonystävä voi opiskella, sillä yhtä hyvin tuossa tentissä olisi voitu kysyä miksi olisi järkevää antaa susikannan kasvaa, miksi saimaannorpan suojelu on tärkeää tai miten merisaukon väheneminen liittyi Amerikan luoteisrannikon ruskolevämetsien romahdukseen. Skaala yltää yksilöistä ekosfääriin, ihmisen suolistobakteereista ilmastonmuutokseen, joten myös erikoistumisalojakin on monia. Aion vakaasti vielä joskus kutsua itseäni yhteisöekologiksi.

Ja liirum laa, edellisen ohella tänään oli toisenkinlaisten oivallusten päivä, ehkä vähän arkisempien mutta ihan yhtä tärkeiden. Kuuntelin savonmurteista laulua ja olin kateellinen, oon asunut kolme vuotta Turussa ja osaisin sitä puhetta paremmin lonkalta kun mitään savolaista selitystä. Tää on noloa sikäli kun se seutu on mulle läheisempää mökkeineen ja sukuineen kaikkineen. On juureton olo ollut jo vähän aikaa kun Helsingissä omat tärkeät juttunsa, täällä omat ja toisaalta taas Etelä-Savossa. Keskimääräisesti oon siis jostain hämiksestä. Aargh, ihan tyhmä päivä nyt kun tulin kotiin, ainoa ruoka oli slovenialaisen jättämä pussikeitto, josta tää nälkäangsti nyssit seuras. Ehkä lähen kauppaan.

Mut yksi siisti asia!


Terminalia catappa, manteliketapani, on itänyt! Pian mulla on yhtä komea puu kuin Essillä, jolta sain siemenen.

Hohohoo, kehenkä törmäsinkään eilen! Ihmettelin miksei lintulaudalla ole ketään eikä mistään kuulu varpusten sirkutusta vaan ainoastaan talitinttien varoitteluääniä. Syy oli ilmeisesti tämän kaverin, sillä ei ollu enää mihinkään kiire kun satuin paikalle, vaikka mihinkäs sitä snägäriltä lähtis.

Varpushaukka, Accipiter nisus

Pommac

Lauantai-iltana löydän itseni kittaamasta limua, syömästä Activiaa herkkunälkään ja ranskiksia oikeaan nälkään. Pelaan jo toista tuntia lentsikkapeliä selkä kyyryssä Äidin luona. Havahduin tietty kriiseilemään sitä ja vähän muutakin, mutta oikeutin sit tällasen mähmäys-illan sillä, että päivän vietin Suomenlinnassa ja kaupungilla Marjaanan kameralla kuvaillen.


Failasin ajankohdan reissulle sikäli, että ajatuksena oli kuvata takaisin tulleita vesilintuja. No eipä siel vielä helmikuun puolessavälissä ollut ees kauheasti vapaata vettä lahdissa ja poukamissa mistä olisi saanut kivoja kuvia. :D Varikset, naakat ja muutamat eri lokit piti jääsohjoista lauttaraittia vallassaan ja katseli kun me rymisteltiin ohi. Aurinko paistoi, tuuli heitti lunta ja hetkittäin tuntui kuin olisi taas Huippuvuorilla.


Saarella oli rauhallista ennen kahtatoista ja kävin moikkaamassa Marttiinaa Café Vanillessa kirkkoa vastapäätä. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa kun kuulin että mulle tarjotaan herkkuja (!), ja valitsin berliininmunkin ja ison teen. Kahvila oli ehkä täydellinen, sellainen vähän vaatehuonetta isompi, hyvänhajuinen ja lämmin. Sopii Marttiinalle kun nyrkki silmään (kauhee)!


Kuljin saarta ympäri ja juttelin varpusille ja turisteille, kiipesin tyhmänrohkeasti bastioneille ja sitten mietinkin kuinka sieltä pääsee alas. Upeita kuvia sai tosin, vaikka ei sinne oikeasti kiipeä kun idiootti kun lunta on monta metriä kinoksissa ja siellä alla ne kaikki jyrkänteet ja poterot. Pääsin kuitennii ehjänä alas ja tunsin itseni seikkailijaksi.


Näitä kuvia otan mukaan Costa Ricaan kun siellä tulee kumminkin niin kuuma. Ja koti-ikäväänkin auttaa katsella Helsinkiä, josta löytyy näin kauniita taloja:


Kasarmitori, Uudenmaankatu ja Kalevankatu. Jos en olisi ollut luontoihminen, olisin salee lähtenyt lukemaan jotain karseeta humanismia. Niin paljon kiinnostaa historia ja arkkitehtuuri, taidehistoria ja taide ylipäätään.
Äh, en mä osaa kirjoittaa tänne kun mieluumin laitan aina kuvia. Ehkä tästä tulee luontokuvablogi. Tai sit edes vaan pelkkä kuvablogi, maybe?

stadiin

Helsinki kutsuu viikonlopuksi. Oli rankka viikko joten sellaisen jälkeen on aina kiva mennä pois vähäksi aikaa, tuntuu että stadissa on aina jotain kivaa tekemistä. Eikä tarvi ajatella aina äärimmäisen uhanalaisia sinievätonnikaloja tai sitä, että esim. Intian legendaarinen Ganges ei kaikkina vuoden päivinä virtaa mereen saakka koska siitä pumpataan niin paljon vettä kasteluun. Se ekosysteemi voi varmasti mitä parhaiten. (Ympäristötieteet oli ihan sikamielenkiintoinen valinta toiseksi sivuaineeksi mutta totisesti se on tarjonnut ehkä masentavinta kurssivalikoimaa tähän mennessä).

Tässä vielä se mikä odottaa.

Hyvää huomenta

Hrrr aamuseitsemän puuro, kahvi, banaani ja mandariini. Evolutiivisen ekologian seminaarikurssilla on läsnäolopakko, joten raijaan itseni ne >150 porrasta saliin XIV ihan kohta, tai no ainaki sit kun saan syötyä ja käveltyä yliopistolle.

Sunnuntain lintuilu Maran kanssa tuotti kivoja kuvia, tässä niitä muutama


Jäätynyt Aura


Jäätynyt Jussi


Viherpeippo!


Kuusitiainen!


Ja käpytikka.
Maran kamera toistaa värejä ihan kuin joku Kultakauden Halonen, sellaisen mäkin vielä hankin. Tuntuu että oon roiminut omaani vähän liian rajusti kun siinä on jotkin nappulat jumissa ja linssin sisällä pölyä..
Oh noes 11 minuuttia aikaa pukea päälle, juoda kahvi loppuun, pedata sänky ja olla ulkona ovesta! Turussa on tänään luminen päivä, on näköjään satanut koko yön ja siellä sitä hitustaa vieläkin. Onneksi kävelen nyt tuon matkan, on aikaa herätä eikä tunnu kiireiseltä.

Kevät, se on jo pian täällä. Tai näin voin antaa itseni vakuuttua nyt viime päivien häppeningeistä: Tarhadaalian, tsinnian ja pelakuun siemenet on itäneet,

kärsimyskukka on myös alkanut vihdoin kasvaa ja takertua

ja Ruissalossakin kukkivat taas veripasuunat, kameliat ja pelargonit.


Viime päivien muuten-vaan-luontohavaintoja on ollut mm. koskikara Halistenkoskella, joka ei välttämättä kerro keväästä kun täälle ne tykkäävät talvehtia, mutta ainakin siitä että koski sulaa pikkuhiljaa!

Ruissalossa näin yli kymmenen lintulajia vain muutaman tunnin kävelyn aikana, oli käpytikkaa ja pikkutikkaa, isokoskealoa ja kuusitiaista, sekä ihan puuntakaa pähkinänakkeli! Siellä oli luontopolun varrella lintulauta ja ruokinta, ja kun siitä kävelin ohi niin paikalle seissyt vanha mies huikkasi että nyt on nakkeli. Ois menny ihan ohi kun en kehannu jäädä muuten kiikaroimaan kun se jo oli siinä, mutta kiitos vanhojen ihmisten joviaalisuuden, jäätiin siihen juttelemaan kun paikalle kertyi muitakin lintuilijoita. Oli kuulemma Tiirassa ollut ilmoitus.

Kaikki pienetkin kevään merkit tuntuu nyt tosi siisteiltä kun ei viime vuonna oikein kevättä nähnytkään. Huippiksilla siitä kertoi vain lisääntyvä valo ja huhtikuussa ilmestyvät isolokit, pikkuruokit, kiislat ja onneksi sentään myös ainoa paikallinen laululintu: pulmunen. Nyt kun astuu aamulla ulos pimeään ja kuulee urbaanitalitinttien ti-tyyn, tuntuu se siltä kuin talvi olis oikeastaan jo ohi.

Kohta lähden taas kävelylle kun on tulossa kaunis ilma. Voisin laittaa tuohon sivun Kevätseuranta-laatikon, sellainen oli joskus jossain toisessa blogissa ja näytti kätevältä. Päivän ohjelma sisältänee myös kandinkirjoitusta (jo 4 sivua melkein valmiina YEAH), loppukuulusteluihin lukua ja lentolippujen etsimistä. Costa Rica sen kun lähenee, yli puolet on jo maksettu ja espanjakin aloitettu (pero no hablo muy bien todavía), apuraha-anomus melkein valmis ja jännäkakka jo melkein tulossa!
Jotta olisin true blogger niin tässä viel tilannekuva pöydältä


Tenttei on keväällä vaik muille jakaa, mut ei oo ressi koska tollasten listojen tekeminen tekee autuaaksi. Nyt soitan Maralle ja kysyn saanko sen kameraa lainaan ulos.

Ainii PS, tästä saa tulla myös mun kaupunkiympäristö-avautumisten tallennuspaikka. Välillä tulee tarve kirjoittaa yleisönosastoon, mutta koska en vielä voisi sellasta allekirjoittaa muuta kuin fil.yo:lla (nää mun syyt..) niin selitän sitten täällä aiheista kuten tämä:


Norrménin talo Katajanokalla, joskus kuusikymmentäluvun alussa, kun paikalla ei vielä ollut sitä sokeripalaa eli Stora Enson entistä pääkonttoria.